maanantai 30. heinäkuuta 2018

Mikkelin kenkävero

Kävimme lomareissulla Mikkelin Kenkäverossa, jossa on vanha pappilan pihapiiri ja käsityö myymälöitä. Pappilan puutarhassa oli hyviä ideoita myös kotipihalle toteutettavaksi.

Pihassa oli aitan kupeessa puusta tehty harva aita, jossa kasvoi villiviini. Ajattelin, että tätä tapaa voisi joskus käyttää rajaamaan omaa pihaa pienemmiksi tiloiksi.

Kenkävero: Villiviiniä aidanteena
Tämän kevyen aidan vieressä oli kivi, joka oli saanut sammaloitua, ja siihen oli laitettu kivikkokasveja keskelle. Kaunista ja yksinkertaista. Joskus vähemmän on enemmän. Tällaista kiveä ei kyllä saa kotipihalle, mutta ideaa voi hyödyntää jonkin muun kiven koloon.
Kenkäveron sammaloitunut kivi ja kivikkoistutus

Kenkäverossa oli laitettu muutama löysäksi spiraaliksi taivutettu harjateräs koristeeksi perennapenkkiin. Huomaa vielä, että harjateräksen pää oli käännetty mutkalle, ettei ole vaarallisen terävä piikki. Olen huomannut muissakin paikoissa, että harjateräksestä voi kehitellä vaikka mitä.  Voi laittaa niitä vaikka ilman spiraaliakin eri tasolle vaakatason suunnassa. Tällaisia asetelmia voisi myös joskus kehitellä omaan pihaan.
Kenkävero: harjaterästä spiraalina perennapenkissä

Kenkäverossa oli myös hyvä valikoima kaikenlaisia maatiaisperennoja kasvamassa. Osassa oli myös nimikyltit näkyvillä. Yritin bongata sieltä kasveja, mitä haluaisi laittaa omaan pihaan. Tällaisia ainakin voisi kasvatella jonain tulevana vuonna: Keltakatkero (gentiana lutena) ja Iisoppi (hyssopus officinalis). Palavaa rakkautta olen jo pariin otteeseen yrittänyt siemenestä kasvattaa mutta jostain syystä ei ole vielä kunnon taimia kasvanut. Malvikkia ja punaista Palavaa rakkautta oli Kenkäverossa kasvamassa yhdessä. Vaalean ja kirkkaanpunainen on oikeastaan ihan nätti yhdistelmä, jota ei itse olisi keksinytkään.
Kenkävero: Malvikki ja palavarakkaus kasvavat sulassa sovussa

2 kommenttia:

  1. Tuolla käymistä mietin viime vuoden Mikkelin asuntomessujen yhteydessä, muttei enää aika/energia riittänyt. Kuvasi eivät muuten jostain syystä näy minulle ensimmäistä lukuunottamatta.

    VastaaPoista
  2. Ok, katson kuvien linkit myöhemmin. Pystysuuntaiset kuvat on jostain syystä hankalia saada näkymään oikein.
    Kannattaa joskus matkan varrella pistäytyä Kenkäverossa.

    VastaaPoista

Kärhöjen kukintaa

Jalokärhöt ovat yksi kesän ihanuuksista. Niiden kukintaa odottaa ja sitten sitä saakin ihailla tosi pitkään. Onneksi on tullut istutettua ...